Etusivu > Yksityishenkilö > Suomesta Norjaan > Sairauspoissaolo omalla ilmoituksella (egenmelding)

Sairauspoissaolo omalla ilmoituksella (egenmelding)

Egenmelding on työnantajalle tehtävä oma ilmoitus siitä, että et voi sairauden tai tapaturman vuoksi työskennellä. Sinulla ei tarvitse olla lääkärintodistusta. Omaa ilmoitusta voi käyttää vain työnantajan vastuukaudella, joka on sairauspoissaolon ensimmäiset 16 kalenteripäivää. Olet oikeutettu sairauspoissaoloon omalla ilmoituksella, jos olet työskennellyt työnantajallesi vähintään kahden kuukauden ajan. Työnantaja voi vaatia lääkärintodistusta yli kolme päivää jatkuvasta poissaolosta. Jos olet käyttänyt omaa ilmoitusta ennen lääkärintodistuksen hankkimista, lasketaan nämä käytetyiksi omailmoituspäiviksi.

Omalle ilmoitukselle sairauspoissaolosta ei ole olemassa yleistä lomaketta. Eri työnantajilla on omat käytäntönsä ilmoituksen suhteen, ja käytössä voi olla sähköinen tai paperinen ilmoitusmuoto. Tiedustele oman työpaikkasi käytännöistä omalta työnantajaltasi.

Sosiaaliturvalain mukaan omaa ilmoitusta voi käyttää korkeintaan kolme päivää kerrallaan ja korkeintaan neljä kertaa vuodessa.

Joitakin työpaikkoja on aikaisemmin sitonut niin sanottu IA-sopimus (inkluderende arbeidsliv) ja sen myötä laajennettu omailmoitusjärjestely. Sopimukseen sisältyi oikeus sairauspoissaoloon omalla ilmoituksella enintään kahdeksan päivän ajan ja enintään 24 kalenteripäivää vuodessa. Omalla ilmoituksessa tehtyjä sairauspoissaolon kertoja ei rajoitettu.

Nykyisellä, vuosien 2018-2022 IA-sopimuksella, haastetaan työnantajia jatkamaan laajennettua oikeutta omailmoitukseen. Järjestelyn pohtimista pyydetään myös sellaisilta toimijoilta, jotka eivät aikaisemmin ole kuuluneet sopimuksen piiriin. Sosiaaliturvalain päätökset ovat vähimmäisvaatimus, mutta kaikki työnantajat voivat halutessaan käyttää laajennettua omailmoitusjärjestelyä koko työnantajan vastuukauden ajan.